keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Osa 32.

  "Oh hell fucking no!" karjaisee Isla puhelimessa Ilona Ofelialle, kun tämä kertoo uusimmat käänteet Petronellan jutussa. "Sä et voi olla tosissasi, mieti nyt vähän sitä, mitä se kanttura teki sulle!"

 Isla ei ole tavannut Petronellaa, eikä välitä sen puoleen tavatakaan. Mutta hän tietää tarpeeksi.

 Vain kerran päästyään osastolta Ilona Ofelia palasi Marinan, eli Petronellan blogiin. Löytääkseen ahkerasti kommentoineen kauneusbloggaaja Bridan. Koko likaisen blogiepisodin jälkeen tämä alkoi tuntua tutulta, jollain tavalla ystävältä.
 Ilona Ofelia päätti lähestyä Bridaa viestitse ja kertoa, miten itse liittyi  koko sotkuun. Bridan nimimerkin takaa paljastui Isla, joka tunsi suurta myötätuntoa Ilona Ofeliaa kohtaan, ja jakoi tämän sen hetkisen vihan Petronellaa kohtaan. Pikkuhiljaa tyttöjen ystävyys syveni, ja kun välimatkaa ei ollut reilua seitsemääkymmentä kilometriä enempää, oli kasvotustenkin näkeminen helppoa. Isla oli iloinen voidessaan kutsua Ilona Ofelian viikonlopuksi luokseen saamaan hieman etäisyyttä tragedian tapahtumapaikasta. Myöhemmin hän esitteli Ilona Ofelialle kaksosveljensä Miskan, ja nämä kaksi löysivät heti yhteisen sävelen. Isla oli vakavasti alkanut harkita pikkukaupungin pölyjen karistamista jaloistaan ja muuttoa lähemmäs veljeään ja ystäviään.

 Ei, Isla ei kertakaikkiaan voi ymmärtää, mitä Ilona Ofelian mielessä oikein liikkuu, kun hän on päästänyt Petronellan takaisin elämäänsä. Kyllähän Isla tietää tehneensä puolitotisia huomautuksia Ilona Ofelian miesmausta, mutta että piti vielä nähdä sekin päivä, kun hän joutuu kyseenalaistamaan ystävänsä naismaunkin.

 Heti sopivan tilaisuuden tullen Isla pakkaa viikonloppulaukkunsa ja matkustaa Ilona Ofelian luo tavoitteenaan järjestää interventio ja saada tilanteeseen joku tolkku. Hän on hälyttänyt myös Reginan, joka myös suhtautuu Petronellaan varauksella.

 Isla vie laukkunsa Ilona Ofelian luo, ja tytöt lähtevät uuteen irkkupubiin, Paddy Trapiin, missä heidän on määrä tavata Regina.

 "No niin", aloittaa Isla, kun he istuvat siiderien ja oluen ääressä. "Selitä mulle miks sä päästit sen eukon sun lähelle sen jälkeen mitä se teki?" Hän yrittää käyttää sivistynyttä kieltä Ilona Ofelian vuoksi, vaikka keksisi koko joukon huomattavasti värikkäämpiä ilmauksia kuvaamaan Petronellaa. Hän ei ole unohtanut sanaharkkaansa Marina-Petronellan kanssa blogissa. 
 "Jotenkin kaikki oli yhtäkkiä ihan kuin ennen. Muistin miksi Petronella oli mulle kaikki kaikessa, millaista meillä oli. Kaikki sujui niin saumattomasti. Ja mä muistin itseni sellaisena kuin olin, ihan vaan Ilonana", Ilona Ofelia vastaa. Hän on hyväksynyt ja ottanut omakseen Reginalta saamansa lisänimen, kasvanut siihen kiinni. Hän arvostaa kirjallisuutta ja draamaa, joten lempinimi ei synkästä kaiustaan huolimatta ole hänelle vastenmielinen.
 "Tuntuu kuin oisin saanut mun puuttuvan palasen takaisin", hän jatkaa. Hän on antanut anteeksi ja epäilyksen ääni on koko ajan vaimeampi. Hän haluaa luottaa Petronellaan.
 "Sulla on parempiakin palasia sun elämässä", sanoo Regina hiljaa.
 "Tottakai mä rakastan teitä ja tarvin teitä ihan kuin tähänkin asti. Ei se ole teiltä pois, että mulla on myös Petronella", huomauttaa Ilona Ofelia.
 "Suoraan sanottuna en ois siitä niinkään varma. Oon tuntenut sut kauan, ja oon nähnyt miten sä ja Petronella syvennytte toisiinne ja ystävyyteenne. Te olitte toisillenne kaikkea. Ei, en oo mustasukkainen, tiedän että oon sulle tärkeä hieman eri tavalla", sanoo Regina.
 "Te molemmat olette mulle tärkeitä! Olette olleet mun tukena, kun mulla on ollut vaikeinta, ja se merkitsee mulle tosi paljon! Mutta niin merkitsee Petronellakin!"
 "Sä siis tosissasi olet antanut anteeksi sen mitä se teki sulle? Entä jos se tekee saman uudestaan?" kysyy Isla.
 "Petronella on tosi pahoillaan. Se on ymmärtänyt kuinka kurjasti teki mulle, eikä voisi enää ikinä tehdä samoin. Mä uskon sitä", Ilona Ofelia puolustautuu.
 "Minä en", ilmoittaa Isla suoraan.
 "Täytyy myöntää, että minäkin epäilen, Mutta en haluaisi kuitenkaan tuomita etukäteen", Regina sanoo.
 "Miksi te ootte tuommoisia? Eikö se riitä teille, että mä olen onnellinen? Etten ole murheellinen enää?" Ilona Ofelia tuskastuu.
 "Sä nyt olet onnellinen hetken. Kohta olet murheellinen taas, tunnet sut", sanoo Isla.
 "Et välttämättä murheellinen Petronellan vuoksi, mutta jostain kuitenkin. Sulla on taipumus alakuloon", lisää Regina.
 "En mä haluaisi olla murheellinen", sanoo Ilona Ofelia.
 "Et varmasti haluaisikaan. Mutta kun se on osa sua, tunnet vahvasti, kiinnyt nopeasti ja muodostat tunnesiteitä sellaisiinkin ihmisiin, jotka ei vastaa sun tunteisiin. Tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty, mutta siksi sun pitäisi pysyä erossa joistain ihmisistä", Regina sanoo.
 "Myrkyllisistä ihmisistä", avustaa Isla.
 "Kutsutko sä Petronellaa myrkylliseksi? Se ehkä joskus oli, mutta ihmiset voi muuttua, niin Petronellakin!" huudahtaa Ilona Ofelia.ö
 "Kyllä mä taidan kutsua. Mä en vaan usko sen muuttuneen, sen verran kusinen se temppu oli ja paljasti kyllä luonteen perusteellisesti. Jos aiot jatkossa pyöriä Petronellan kanssa paljonkin, niin me ei varmaan liiemmin nähdä. Mä en halua sitä elämääni", sanoo Isla.
 "Mä en voi hylätä Petronellaa, nyt kun olen saanut sen takaisin mun elämään!"
 Isla huokaa.
 "Niin kai sen sitten on oltava."

perjantai 18. joulukuuta 2020

Osa 31.

  Ilona Ofelia jähmettyy täysin.

 Petronella. Hänen Petronellansa, sellaisena kuin hän tämän muistaa. Äärettömän rakkaana, ymmärtävänä, sielunsiskonaan. Ainutlaatuinen Petronella. Sitten kaiken yli käy totuus, se kuinka tuo käärmeensikiö petti hänet pahimmalla mahdollisella tavalla. Silti osa hänestä haluaisi heittäytyä Petronellan kaulaan.

 Ilona Ofelia ei ole nähnyt Petronellaa tai kuullut tästä sen jälkeen kun totuus paljastui. Johdonmukaisesti hän poisti ja esti Petronellan kaikissa sosiaalisissa medioissa, poisti hänet elämästään perusteellisesti, julisti tämän itselleen kuolleeksi. Vaikka kaupunki ei ole suuren suuri, Petronella ei ole tullut häntä missään vastaan. Ennen kuin nyt.

 On kuin jokin pato olisi auennut Ilona Ofelian aivoissa. Kaikki Petronellan jälkeisen romahduksen muistot pyyhkivät hänen ylitseen, uudelleen ja uudelleen. Kun hänen maailmansa mureni, ja hän itse sen mukana, kammottava verilöyly seurauksena. Utuinen muistikuva Reginasta ottamassa häneltä veistä ja käärimässä hänen veristä vartaloaan hellästi lakanaan. Aikaa sairaalassa, hoitajien ja lääkärin tuomitsevaa asennetta, häntä itseään kieltäytymässä selittämästä näille mitään. Hirvittävää sotkua asunnossa. Regina auttamassa verijälkien siivouksessa. Tutkimuksia, terapiaa, diagnoosia. Kauhistuttavaa ja onttoa loputtoman tyhjyyden tunnetta. Jatkuvaa viiltelyä. Loppumatonta lääkkeiden kokeilua ja vaihtoa, lopulta yliannosta, jonka oli tarkoitus lamauttaa hänen hengityselimensä. Tätä itsemurhayritystä seurannutta aikaa suljetulla osastolla. Kuinka entinen Ilona hitaasti näivettyi pois ja tilalle tuli Ilona Ofelia, kuten Regina häntä kutsui, myöhemmin myös muut. Loputtomia, sisällöttömiä tunteja, jotka tuntuivat ikuisuudelta. Kuinka aika venyi venymistään, eikä tuntunut liikkuvan eteenpäin. Sirpaleiset muistonkappaleet ovat teräviä reunoiltaan ja saavat avatut haavat kirvelemään.

 Ilona Ofelia ravistaa muistonsirut yltään ja kiirehtii Petronellan ohi.
 "Ilona, odottaisit!" Petronellan ääni on anova. Ilona Ofelian askeleet hidastuvat, sitten pysähtyvät. Hän kääntyy Petronellaan päin.
 "Suostuisitko kuuntelemaan mua hetken?" pyytää Petronella. Hänen olonsa näyttää vaikealta.
 "Hetken", vastaa Ilona Ofelia jurosti. Hän on hieman utelias, mutta varuillaan ja jännittynyt kuin jousenjänne.
 "Meen siis suoraan asiaan. Ilona, anna anteeksi. Mä tein ihan hirveän rumasti sulle, et ois ansainnut sellaista. Kukaan ei ois! Mä en oo valmistautunut tähän, en tiedä mitä sanoa... Ilona, mä oon kaivannut sua niin paljon, sä olit mun ainoa ystävä, mun kaksonen, ja minä niin helvetin typerä, että annoin kaiken mennä yhden miehen takia. En tajua, miten voi olla niin ääliö kuin mä olin. Ymmärrän, jos et voi antaa anteeksi, en tiedä voisinko itse antaa, mutta mun on pakko saada tämä sydämeltäni. Oon halunnut jo pitkään ottaa suhun yhteyttä, mutta en oo uskaltanut, ja ajattelin että oot estänyt mut kaikkialla... Voi Ilona, sä et voi ymmärtää, kuinka tyhjää mun elämä on ilman sua! Tiedän, ettei tehtyä saa tekemättömäksi, mutta haluan sun tietävän, että mä oon pahoillani. Niin hirvittävän pahoillani..." Petronellan ääni hiljenee ja hän laskee katseensa.

 Nyt Ilona Ofelian on vaikea olla. Petronella näyttää haavoittuvalta ja kuulostaa vilpittömältä. Kuin ennen. 
 "Petronella...", hän kuiskaa ja ottaa askeleen lähemmäksi. Petronella nostaa katseensa. Siniharmaat silmät ovat kyyneleiset. Tytöt katsovat toisiaan hetken, etsien. Sitten, vuosien takainen yhteys löytyy, ja kuten ennen, sanoja ei tarvita. Ilona Ofelia kietoo kätensä Petronellan kaulaan ja nyyhkyttävä Petronella painaa päänsä Ilona Ofelian olalle. Hetken kaikki paha on unohdettu, hetken kaikki on niin kuin ennen.

 Mutta Ilona Ofelia tietää, että kaikki ei ole kuin ennen. Kuinka kaiken tapahtuneen jälkeen voisikaan? Hän haluaisi luottaa Petronellaan heti ja täysin, mutta järki käskee häntä hidastamaan. Luottamus täytyisi ansaita, ja rakentaa uudelleen pala kerrallaan, ja se vaatisi aikaa. Lisäksi pieni ääni takaraivossa muistuttaa siitä, mitä Petronella teki. Vaikka hän voisi antaa anteeksi, voisiko hän unohtaa?

 Huolimatta siitä, ettei huhtikuun yö ole järin keväinen, Ilona Ofelia ja Petronella kävelevät parin korttelin matkan rantaan ja istuvat tutulle laiturille. On niin paljon kerrottavaa, vuosien kuilu kurottavana kiinni.
 
 Ilona Ofelia kertoo, mitä katastrofin jälkeen tapahtui ja saa Petronellan itkemään. Hän kertoo lyhyeksi jääneestä romanssistaan Jonaksen kanssa. Hän kertoo Samulista. Ja viimein hän kertoo Justuksesta. Petronella ei itke enää.

 Sitten Petronella kertoo. Hän oli jättänyt Miron ja muuttanut Jessen kanssa yhteen lähes saman tien. Alkuhuuman haihduttua suhde ei ollut ruusuinen, sillä Petronellan mustasukkaisuus ja Jessen levoton mieli ja ajoittain rajuksi yltynyt juominen eivät sopineet yhteen. Myöhemmin Jesse petti Petronellaa, useastikin, mutta he päättivät vielä yrittää yhteiseloa. Tilanne kuitenkin vain paheni, molempien vahtiessa toisiaan mustasukkaisina ja yrittäessä rajoittaa toistensa menoja, Petronella Jessen tekemisten takia ja Jesse epäillen Petronellan tekevän samaa kuin hän. Suhde oli kariutunut edellisessä lokakuussa.

 Kaupungin tuomiokirkon kello lyö seitsemää, kun Ilona Ofelia viimein rutistaa Petronellaa jäähyväisiksi, nousee ja lähtee kotiin, luvattuaan Petronellalle, että he tapaisivat uudelleen mahdollisimman pian.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Osa 30

 On kulunut viikko siitä, kun Ilona Ofelia ja Justus kävivät elokuvissa. Sinä iltana Justus vaikeni kuin hauta, mutta nyt hän viestittelee tytölle kuin aiemminkin, saaden hänen sydämensä sykkimään nopeammin. 
 Sydämentykytyksistä huolimatta Ilona Ofelia miettii, mitä hän todella haluaa. Vielä kuukausi sitten hän on ollut Jonaksen morsian, ja myöntää itselleen, ettei ole unohtanut vielä erästä mustikkasilmäistä karaokeisäntääkään. Joten miksi Justus? Kaipaako hän vain lohtua ja laastaria?

 Samaa miettii Regina. Vaikka hänellä on omatkin huolensa, hän kykenee silti kantamaan huolta parhaasta ystävästään. Positiivinen testi vaikuttaa Reginan koko olemassaoloon, mutta levottomuus punatukan asioista on silti läsnä. Ilona Ofelia ei ole maininnut omatoimisesti Justusta sitten leffaillan ja vaikuttaa murheelliselta. Reginan kysyessä pojasta hän välttelee vastaamista. Tämä ei ole Ilona Ofelian tapaista ja huolettaa siksi Reginaa. Toisaalta ystävättären asioiden murehtiminen antaa hänelle myös hyväksyttävän tekosyyn olla kertomatta omaa tilannettaan Mikaelille. Hän ei tiedä kuinka kertoisi.

 Regina kutsuu itsensä yökylään Ilona Ofelian luo. Hän kokee heidän molempien tilanteen vaativan herkuttelua ja elokuvaviihdettä.
 
 Tytöt ovat levittäneet Ilona Ofelian vuodesohvan ja tuijottavat molempien suosikkia, Tarua Sormusten Herrasta, ties kuinka monetta kertaa, kinastellen jälleen kerran Aragornin ja Legolasin keskinäisestä paremmuudesta. Ilona Ofeliasta Legolas on jumalainen, Regina taas liputtaa Aragornin puolesta.
 "Kun katsoo sun miesmakua, niin luulis kyllä Aragornin olevan enemmän sun tyyliä"¨, Regina härnää.
 "Paraskin puhumaan, Mikaelhan on haltian oppikirjaesimerkki", vastaa Ilona Ofelia saman tien, ja saa Reginan hiljaiseksi. Helvetin Mikael ja koko tilanne.
 "Mun pitää käydä pissalla, laita pauselle!" sanoo Regina, siirtää sipsikulhon sylistään ja nousee vuodesohvasta. Ja jää tuijottamaan punaista läikkää lakanassa.
 Hän purskahtaa itkuun.
 Ilona Ofelia kömpii ylös ja rutistaa ystävänsä syliinsä.
 "Ei hätää muru, sen voi pestä. Ei se niin suuri vahinko ole. On mullekin sattunut tuota. Älä itke", hän sanoo lohduttavasti.
 "Ei se sitä ole", niiskahtaa Regina, "anna mä käyn vessassa niin kerron..."

 Aragorn ja Legolas saavat jäädä, kun Ilona Ofelia kuuntelee Reginan murheet.
 "Mikset kertonut heti, senkin hassu?" hän toruu Reginaa.
 "En vaan tiennyt miten kertoa kenellekään, ja oon olluy huolesta kiemuralla sinunkin takia. Tää tuli niinkuin ihmeratkaisuna..." mutisee Regina.
 "Vähät me minusta! Sinä huolehdit aina musta ja oot mun tukena kaikessa, ei oo oikein että joudut kantamaan omat huolet yksin!" Ilona Ofelia huudahtaa.
 "Minä oonkin sua vahvempi, muru. Sä oot särkyvä kuin hallan puraisema syksyn lehti, ja mä haluan suojella sua murenemiselta..."
 "Ja sä olet enkeli. Mutta muista, että jatkossa saat luvan puhua. En mä ihan niin särkyvä ole. Hei, ootko sanonut mitään Mikaelillekaan?"
 "No en! Miten mä oisin sille kertonut, kun en oo osannut kertoa sullekaan. Ja mehän on tapailtu vasta pari kuukautta ja mä olen viime aikoina vaan vältellyt koko miestä. Et usko kuinka paljon mä kaipaan sitä... Liekö tuo enää ees huolii mua", sanoo Regina murheellisena. Hän  tietää laiminlyöneensä Mikaelia hävyttömästi.
 "Laita sille viestiä ja ehdota että näette! Legolas ja Aragorn kyllä odottaa meitä!"
 Regina kokee olevansa kyllin kunnossa poistumaan asunnosta, mutta tuntee pientä syyllisyyttä sopiessaan treffejä Mikaelin kanssa heidän yökyläillalleen, vieläpä itse ehdottamalleen, mutta Ilona Ofelia, ikuinen romantikko, saa hänet pian rauhoittumaan. Nyt on kyse ystävättären onnesta, ja se on tärkeintä. Hän meikkaa Reginan ja kampaa tämän pitkän punaruskean tukan ja lainaa tälle mekon kaapistaan. Ja päättää sitten itsekin lähteä Asylumiin, jonne Regina ja Mikael ovat sopineet treffit.

 Lauantai-iltojen tapaan Asylum on aika täynnä. Silti Reginan katse löytää heti Mikaelin, jonka platinanvaalea tukka erottuu vallalla olevasta mustasta päälakikarvustosta. Ilona Ofelia hihittää mielessään huomatessaan Mikaelin kammanneen tukkansa Legolasin tyyliin. Hän tönäisee Reginaa kevyesti, ja tämä lähtee poikaa kohti. Ilona Ofelia katsoo, kuinka Mikael sulkee Reginan hellästi syliinsä ja suutelee tätä. On ilmeisen selvää, että kaikki katastrofit tällä osastolla on vältetty. Nyt kun kriisi on ohi, hän tuntee voivansa heittäytyä metalliyökerhon sykkeeseen ilman huolta.

 Ravintolassa ei näy kuin naamatuttuja, ei varsinaisesti ketään, joka kanssa hän haluaisi pysähtyä juttelemaan, mutta kerrankin on hetki, jolloin yksinolo joukossa ei tunnu ahdistavalta. Ilona Ofelia tilaa juotavaa, ja istahtaa pöytään, josta näkee Reginan ja Mikaelin. Sydämessä läikähtää lämpimästi, hän on onnellinen Reginan puolesta. Tuntuu myös siedettävältä olla ulkona, mutta seurana vain omat ajatukset.
 
 Ilona Ofelia on hieman vältellyt omia ajatuksiaan. Ne tahtovat olla sekavia, ne poukkoilevat kuin säikähtäneet kanit ja kiertyvät solmuille kuin ala-asteen sukankutimen villalangat. Ja niiden loppuun ajatteleminen pelottaa häntä.

 Hän lähettää Reginalle viestin, ilmoittaa lähtevänsä kotiin, mutta sanoo tämän olevan tervetullut hänen luokseen, mikäli ei menisi yöksi Mikaelin luo.

 Ilona Ofelia hakee takkinsa narikasta, avaa Asylumin oven viileään kevätyöhön ja joutuu väistämään oviaukossa vastaantulijaa. 
 Tällä on aniliininpunaisia raitoja mustassa tukassaan. Hetken Ilona Ofelia katsoo toisen siniharmaisiin silmiin ja miljoona muistoa vyöryy yhtä aikaa hänen ylitseen.

 Petronella...

tiistai 1. joulukuuta 2020

Osa 29.

  Valkokankaalla alkaa eroottinen kohtaus. Justus nieleskelee hieman vaivaantuneena ja huomaa äkkiä olevansa sangen tietoinen Ilona Ofelian käsivarresta vain muutaman sentin päässä omastaan.

 On kulunut kaksi viikkoa siitä, kun Julia torpedoi Ilona Ofelian elämää ja sai lähtöpassit punatukan asunnosta. Justus ei ole tavannut Ilona Ofeliaa kasvotusten sen jälkeen, mutta ei ole unohtanut häntä. Pikaviestimet ovat käyneet kuumina lähes päivittäin yömyöhälle ja molempiin suuntiin.

 Justus on kiinnostunut Ilona Ofeliasta. Kovasti. Hän myös muistaa varsin hyvin tytön eronneen vasta, vieläpä aika sotkuisissa merkeissä, ja pelkää siksi tuoda tunteitaan esille. Hän ei ole kertonut tunnoistaan edes Miskalle, vaikka yleensä raportoi tälle kaikki naiskiemuransa. Niina on ainoa joka tietää. Viimein Justus päätti koettaa kepillä jäätä, ja pyysi Ilona Ofeliaa elokuviin. Ja oli pudota jakkaraltaan, kun tämä suostui. Justus pitää itseään itsevarmana persoonana, tietyssä humalatilassa jopa liiankin, mutta nyt, elokuvateatterin pimeydessä ja uskaliaan kohtauksen heijastuessa kankaalle, hänen sydämensä hakkaa tuhatta ja sataa. Ilona Ofelian käsi on niin lähellä hänen omaansa, mutta hän pelkää tarttua siihen. Entä jos tyttö vetää kätensä pois, tai mikä pahempaa, poistuu koko teatterista? Jos tämä ei ole valmis vielä edes kädestä pitelyyn?

 Intiimi kohtaus kankaalla päättyy, ja trillerin tunnelma alkaa tiivistyä. Äkkiä Justus tuntee pikkuruisen lämpimän käden omassaan, ja saman tien Ilona Ofelia laskee päänsä hänen olkaansa vasten. Vaistomaisesti hän puristaa tytön kättä ja painaa höyhenenkevyen suukon punaisiin kiharoihin, ja yrittää sitten keskittyä elokuvaan.

 Ilona Ofelia päästää äänettömän helpotuksen huokauksen. Siitä asti kun Justus ehdotti elokuvaa, hän on miettinyt, onko kyseessä treffit vai ovatko he ulkona vain kavereina.

 Parissa hassussa viikossa Justuksen pisteet ovat nousseet kohisten Ilona Ofelian silmissä. Poika on sulava seuramies ja hauskannäköinenkin, sitä ei käy kieltäminen, mutta hänestä on paljastunut myös syvällinen pohdiskelija ja henkevä keskustelija. Monena iltana Ilona Ofelia on löytänyt itsensä kertomasta Justukselle asioita, joista ei ollut pystynyt kertomaan edes Jonakselle. Itsemurhayritykset ja osastolla vietetty aika eivät säikäyttäneet Justusta pois. Poika kuunteli, lohdutti ja oli tukena, ei syyllistänyt. Ilona Ofelia on yllättynyt siitä, kuinka vaivattomasti hän voi puhua Justukselle. Silti jokin pojassa huolestuttaa häntä, jokin, jota hän ei osaa nimetä. Oliko syynä pojan ajoittaiset yksisanaiset ja poissaolevat vastaukset pikaviestimissä, muutamat illat jolloin Ilona Ofelia on turhaan odottanut häntä linjoille, vai jokin muu, sitä hän ei tiedä. Mutta urheasti hän kuitenkin yrittää eteenpäin, joskin varovaisin askelin. Kaksi viikkoa ei ole vielä läheskään tarpeeksi, ja vaikka Justus onkin vahvistanut sijaansa tytön ajatuksissa, ei Jonas silti ole poispyyhitty. Ilona Ofelia ei ole itsekään varma, mitä haluaa Justuksesta, hän tietää vain sen, ettei halua tämän katoavan elämästään. Poika on ollut nämä kaksi viikkoa hänen pelastusrenkaansa, kun maailma on myrskynnyt ympärillä.

 Julia ei ole yrittänytkään tavoittaa Ilona Ofeliaa, eikä Ilona Ofelia sitä haluakaan. Reginalle Julia sen sijaan on yrittänyt selitellä tekemisiään, mutta Regina on valinnut puolensa, ja on uskollinen Ilonalleen. Häntä eivät liikuta Julian anteeksipyynnöt ja anelut, häntä on loukattu siinä missä Ilona Ofeliaakin. 

 Regina on seurannut Ilona Ofelian ja Justuksen suhteen lämpenemistä hieman huolissaan. Ilona Ofelia puhuu pojasta paljon, ehkä liikaa, ehkä liian suurin odotuksin. Justuksen ajoittainen poissaolevuus saa punatukan ärtyneeksi ja alakuloiseksi, ja Regina miettii, paikkaako ystävätär vain eron jälkeistä tyhjyyttään. Hän tuntee Ilona Ofelian liian hyvin voidakseen suhtautua tilanteeseen ja Justukseen täysin varauksetta. Toki hän on tyytyväinen, kun joku muukin pitää huolta Ilona Ofeliasta, mutta hänen naisen vaistonsa sanoo, että jokin tässä on vinksallaan. 

 Elokuvan päättyessä Ilona Ofelia ja Justus pitävät edelleen toisiaan kädestä. Ilona Ofeliasta se tuntuu toisaalta maailman luontevimmalta asialta, toisaalta häntä jännittää. Mihin tällainen kädestä pitely voisi vielä johtaakaan, ja olisiko hän valmis, jos johtaisi? Skenaariot sinkoilevat Ilona Ofelian kiharapaljouden alla. Haluaako Justus mahdollisesti vielä jatkaa iltaa? Entä haluaako hän itse? Ohikiitävän hetken hän myös miettii, mitä Jonas ajattelisi, mutta työntää sen kysymyksen aivojensa pimeimpään sopukkaan, yhdessä muiden epämiellyttävien ajatusten kanssa.

 He seisovat huhtikuisessa illassa elokuvateatterin edessä.
 "Kiitos, mulla oli tosi mukava ilta sun kans", sanoo Justus. Ilona Ofelia rohkaisee itsensä.
 "Haluatko jatkaa tästä vielä johonkin?" hän kysyy varovasti.
 "Se ois kyllä miellyttävää, mutta mun täytyy mennä", Justus vastaa. Ilona Ofelia suorastaan tuntee ilmeensä valahtavan pettyneeksi.
 "Mutta kiitos vielä tuhannesti kivasta illasta", sanoo Justus suikkaa ujon suukon Ilona Ofelian poskelle ja lähtee reippain askelin kävelemään kotiaan kohti.

 Ilona Ofelia tuijottaa hänen peräänsä. Yhtäkkiä tuuli tuntuu paljon kylmemmältä kuin äsken.

torstai 18. kesäkuuta 2020

Osa 28, paluu menneisyyteen, osa 2

 Päivisin Ilonan ja Jessen arki oli herttaista. Jesse kävi töissä, työttömän Ilonan nukkuessa päivät. Illat kuluivat normaaleissa parisuhdetoiminnoissa, ja öisin Jessen nukkuessa Ilona surffaili internetissä, polttaen tupakan toisensa perään. Nettikauppoja, keskustelupalstoja, chatteja ja blogeja selaamalla kului tunteja tunnin ja öitä yön jälkeen.

 Ilona löysi itsensä seuraamasta blogia, jossa Marisaksi itsensä esittelevä tyttö kertoi päiväkirjamaisesti yksipuolisesta rakkaudestaan varattuun Jiriin, joka ei edes tiennyt Marisan kiinnostuksesta. Puolentoista kuukauden ikäisessä blogissaan Marisa kertoi toivovansa, että saisi Jirin erotetuksi tämän nykyisestä tyttöystävästä, ja maalaili tulevaisuutta pojan kanssa. Mitä pidemmälle Ilona luki, sitä enemmän hän tunsi vihaavansa tuota kaksinaamaista naikkosta. Hänen tunteensa näytti jakavan Brida-nimimerkkiä käyttävä kauneusbloggaaja, joka piti Marisan aikomuksia todella rumina ja kertoikin sen hyvin suorasanaisesti kommenteissaan. Marisa vastaavasti puolusteli itseään, aikomuksiaan ja tosirakkauttaan, joka ei kysele olosuhteita, ja paha pyörä sen kuin pyöri. Vaikka Ilonaa iljetti blogin aihe, niin jo pelkästään Marisan ja Bridan sanaharkan takia kannatti seurata. Bridan kommenttien tyyli muistutti Ilonaa Petronellan tavasta puhua, niin paljon, että hän tunsi rakastavansa tuota tyttöä, joka oli olemassa hänelle vain virtuaalisesti.

 Eräänä marraskuisena päivänä Ilona, Brida ja muut Marisan blogia seuranneet saivat lukea, että tyttö oli viimeinkin kertonut tunteistaan Jirille ja pojan tuntevan samoin, mutta heidän aikovan vielä pitää tunteensa salassa siihen asti, että Jiri saisi hienotunteisesti erottua nykyisestään. Bridan mielipiteet sekä Marisasta että Jiristä olivat, kuten arvata saattaa, varsin värikkäät.

 Samana iltana Ilona ja Jesse loikoilivat Jessen sängyllä lukemassa, Jesse silitellen hiljakseen Ilonan selkää. Äkkiä hän lopetti ja käänsi tytön itseensä päin.
 "Ilona, mä haluan lapsen sun kans", hän ilmoitti.
 Ilona hätkähti ja pudotti kirjansa.
 "LAPSEN? Mitä? Jesse, me ollaan seurusteltu kohta puoli vuotta, nytkö on susta hyvä aika ajatella lapsentekoa?" hän takelteli hämmästyneenä. Jesse tarttui hänen käteensä ja katsoi lujasti silmiin.
 "Musta tuntuu, että sä olet se kenen kans mä haluan mun lapset, susta tulis fantastinen äiti. Mä haluaisin saada lapsia ennen kolmeakymmentä, että jaksaa sitä hulabaloota", poika sanoi hellästi.
 Ilona ei tiennyt mitä sanoa.

 Tammikuun ensimmäisellä viikolla Ilona lueskeli jälleen Marisan blogia. Tyttö hehkutti uudenvuoden bileitä, joissa oli päässyt vaihtamaan Jirin kanssa kiihkeitä katseita ja muutamia hätäisiä suukkoja, vaikka Jiri ei ollut vieläkään eronnut. Brida kommentoi tätä ilmoittamalla, että mielihyvin löisi Marisaa paistinpannulla. Useita kertoja. Ja Jiriä myös. Marisa puolestaan ilmoitti, että kukaan ei voi tunteilleen mitään. Kommenttiosio oli pitkä ja täynnä tulta ja tulikiveä. Ilona tunsi yhteenkuuluvuutta Bridan kanssa, tytöstä oli kehittymässä hänelle idoli.
 Ilona hymyili muistellessaan omaa vuodenvaihdettaan. Mökkireissu Jessen, Petronellan ja Miron kanssa oli ollut paras mahdollinen lopetus vuodelle. Kotoisa mökki joen rannassa ja rakkaat ihmiset täydensivät Ilonan vuoden. Ainoa varjopuoli oli Miron huoli Petronellasta. Ilona puhui pojan kanssa pitkään kaksin, he jättivät Petronellan ja Jessen saunomaan keskenään. Miro kertoi surkeana epäilevänsä, että Petronella olisi jättämässä hänet. Ilonakin oli huomannut tytön etääntyneen hieman, mutta sama Petronella tämä hänen mielestään oli kuin ennenkin, hieman hiljaisempi vain. Ilona vakuutti Mirolle, että Petronella olisi kyllä kertonut hänelle, jos miettisi eroa. Petronellahan kertoi hänelle kaiken, kuten hänkin Petronellalle, siamilaiselle kaksoselleen, rakkaimmalle ystävälleen.

 Tammikuun lopulla Ilona joutui piipahtamaan muutaman päivän reissun veljensä luona. Hän palasi kotiin vain huomatakseen Jessen hakeneen tavaransa ja lähteneen. Sanaakaan sanomatta, mitään ilmoittamatta. Ei viestiä, ei mitään.
 Ilona soitti Petronellalle, tietysti.
 "Voi sua rakasta. Mä luulen että Jessellä on ollut joku tosi hyvä syy lähteä, syy, joka ei johdu susta" Petronella yritti lohduttaa.
 "Onko sillä joku toinen? Onko se puhunut sulle tai Mirolle?" Ilona uikutti.
 "Ei sillä minun tietääkseni ole ketään toista", vastasi Petronella.
 Ilona oli lohduton. Petronellan ympäripyöreät lohdutuksen sanat eivät helpottaneet hänen oloaan. Tyttö vaikutti edelleen etäiseltä ja itseensä sulkeutuneelta. Sekin satutti Ilonaa.

Kului muutamia päiviä. Kun Ilona taas jaksoi kiinnostua hiukan ulkomaailmasta, hän tarkisti Marisan blogin huomatakseen Marisan saaneen Jirinsä, tämän viimein jätettyä tyttöystävänsä. Hetken Ilona tuijotti ruutua järkyttyneenä. Sitten maailma räjähti tuhansiksi sirpaleiksi ja kyyneleiksi.

 "Sinä ja Jesse. Ettekö olekin?" hän tekstasi Petronellalle. Tämä vastaa samantien: "Miten sulla kesti näin kauan tajuta?"

 Ilona karjui vihaansa ja katkeruuttansa tyhjille, kuulemattomille seinille. Petronella oli hänelle yhtä kuin kuollut. Ja kuollut hän halusi olla itsekin.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Osa 27 - Paluu menneisyyteen, osa 1.

(Tekstissä on mukana päivämääriä, ne kertovat vain sen, milloin tarina on alunperin kirjoitettu ylös.)

(25.1.2012)
Ilona Ofelia ajattelee Petronellaa usein. Vaikka hän ei ole nähnyt tätä lähes kahteen vuoteen. Ilona Ofelialle Petronella on yhtä hyvin kuollut, kuin jos itse olisi tappanut tämän. Ja ajatuksissaan hän on sen tehnyt.

Petronella oli kuin kaksonen, sisko jota Ilona Ofelialla ei koskaan ollut. Kaksi tyttöä, toisinaan tuntui, että vain yksi mieli, yhdet ajatukset. Toinen tiesi sanomatta, mitä toinen tunsi.

Tytöt tutustuivat ammattikoulussa, heistä tuli erottamattomat. Aina vähän syrjässä, muiden mielestä liian outoja kuuluakseen piireihin. Se ei hidastanut, pääasia oli heidän ystävyytensä.

Vuodenajat vaihtuivat, kuten niiden tapa on. Ilona ja Petronella kasvoivat, ja ehkä aikuistuivatkin. Oli lomaretkiä, opiskelijabileitä, humaloita ja krapuloita, alkavan aikuisuuden solmuja. Kun Ilona erosi ensimmäisestä virallisesta poikaystävästään Tonysta, Petronella oli lohduttamassa. Petronellan saatua selville erään heilansa kahdesta muusta säädöstä Ilona piteli itkevää Petronellaa sylissään kaksi päivää ja kaksi yötä lähes tauotta.

Molemmat täyttivät 18 samana keväänä, Petronella tammikuussa, Ilona huhtikuussa. Ammattikoulun asuntola vaihtui vuokra-asunnoiksi, Ilonalla yksiöön keskustassa ja Petronellalla kaksioon, jonka jakoi puoli vuotta aiemmin tapaamansa Miron kanssa.

Kesän alussa tytöt valmistuivat ja saivat pukuompelijan paperinsa.

Kesäillat ja viikonloput kuluivat puistoissa, rannoilla, terasseilla ja kapakoissa. Vaikka Petronellalla oli Mironsa, hän saattoi silti päätyä flirttailemaan estottomasti sinkku-Ilonan seuraksi. Ilona ja Miro olivat ystäviä, silti Ilona ei kuvitellutkaan pettävänsä Petronellan luottamusta kertomalla Mirolle näistä kesäiltojen seikkailuista. Hän tiesi, että kukaan mies ei saisi tulla hänen ja Petronellan ystävyyden väliin.

Oli aamuyö, taas yhden rantaillan jälkeen. Muut olivat lähteneet, mattolaiturilla enää Ilona ja Petronella
(26.1.2012) "Ilona", Petronella aloitti. "Olethan aina mun ilona. Mun maailma särkyis, jos mulla ei ois sua. Sulla on aina ollut muitakin ystäviä, mutta mulla ei ole kuin sut."
"Sä olet rakkain kaikista. Olet mun siamilainen kaksonen, takaraivosta kiinni minussa. Jos sä kuolisit, niin kuolisin minäkin", vastasi Ilona.
"Kukaan ei ole koskaan ollut niinkuin sä. Tiennyt niin tarkasti, miltä musta tuntuu, ilman että sanon mitään. Ei Mirokaan. Itse asiassa se kaikkein vähiten."
"Ehkä joskus vaaditaan nainen ymmärtämään naista. Musta on joskus pelottavaa kuinka sä osaat lopettaa mun lauseet, kun en ole ihan varma itsekään siitä mitä olen sanomassa."
Petronella laski päänsä Ilona Ofelian olkapäälle. "Mä rakastan sua tyttö. Mutta en silleen homolla tavalla."
Ilona suukotti Petronellan hiuksia. "Minäkin rakastan sua", hän kuiskasi.

Juhannus koitti kuumana ja hikisenä. Ilona, Petronella ja Miro päättivät juhlia keskikesää kaupungin suurimmalla yleisellä uimarannalla, jonne juhannus toisensa jälkeen kerääntyi paikallista kansaa juopottelemaan ja herättämään pahennusta.
Iltapäivä kului hilpeästi alkoholihuurujen noustessa hiusrajaan. Kolmikon viltillä vieraili tiuhaan tahtiin sekä vanhoja kavereita, että uusia tuttavuuksia. Eräs tällainen viimeksi mainittu oli Jesse, joka ilmaantui paikalle Ilonan ja Petronellan vanhojen ammattikoulukavereiden seurueessa.

Ensin Ilona ei lämmennyt Jesselle lainkaan. Illan vanhetessa Ilona kuitenkin pikkuhiljaa kiinnostui pari vuotta vanhemmasta pojasta, ja ei kumpikaan, ei Petronella eikä Miro, yllättynyt, kun Ilona ja Jesse lähtivät rannalta Ilonan asunnolle.

Syyskuun alkuun mennessä kahdesta pariskunnasta oli muodostunut tiivis neliapila. Ei kulunut päivääkään, etteivätkö he olisi nähneet, ainakin Ilona ja Petronella. Toisinaan joku saattoi olla omissa menoissaan, mutta viikonloput kuluivat poikkeuksetta nelistään. Ilona oli onnellinen. Hänellä oli Jesse, hänellä oli Petronella, ja hänellä oli Petronellan onnelliseksi tekevä Miro.

(to be continued...)

tiistai 30. joulukuuta 2014

Osa 25.

Puhelin soi. Ja soi. Ja soi. Yhä uudelleen ja uudelleen. Välillä äänimerkki ilmoittaa uudesta viestistä. Ilona Ofelia makaa flegmaattisena sängyllä, häntä ei kiinnosta vastata. Julian temppu on loukannut häntä syvemmin kuin mikään aikoihin. Hän ei muista edes nähneensä Juliaa matkalla Keinuvasta Kamelista Justuksen luo. Kuitenkin on pääteltävissä, että hän itse on ollut melkoisessa kunnossa, kun Justus on joutunut lähestulkoon kantamaan hänet asunnolleen. Ilmeisesti toiset ovat tehneet omia virheellisiä johtopäätöksiään kuvan harhaanjohtavan läheisestä tunnelmasta hänen ja Justuksen välillä.
 Ilona Ofelian on surku Jonasta. Poika käy selvästi raivokkailla ylikierroksilla, ja Ilona Ofelia ymmärtää syynkin, mutta ei ole aivan vielä valmis selvittämään tälle tapahtumien todellista kulkua. Hän tietää ettei ole Jonakselle enää millään tavalla tilivelvollinen, mutta tahtoo tämän kuitenkin tietävän ettei hän ole vaihtanut tätä lennosta Justukseen, saati pahoittanut hänen mieltään tarkoituksella.
 Puheluita tulvii edelleen. Ilona Ofelia ei vastaa. Sitten soi ovikello, ja heti perään kuuluu Reginan käyttämä merkkikoputus.
 "Mä tiedän että olet kotona. Kasaa itses, me tullaan nyt sisälle", kuuluu Reginan ääni oven läpi ja avaimen rapina lukossa. Ilona Ofelia vääntäytyy sängyltään vastaanottamaan Reginan, Mikaelin ja Miskan. Jokainen halaa vuorollaan punatukkaa.
 "Mitä oikeasti tapahtui? Ja mikset vastaa puhelimeen?" kysyy Miska. "Soitin Justukselle, se sanoi että mitään ei ole tapahtunut eikä oikein tajua mistä nyt on kyse. Joku omasta mielestään avulias oli tägännyt senkin siihen kuvaan."
 "Ei, mitään ei tapahtunut. Justus vei mut luokseen koska olin niin humalassa. Enkä ilmeisesti pysynyt omilla jaloillani kun olen roikkunut sen kaulassa. Oletan että Julia on tullut jossain vastaan ja napannut kuvan, tosin mä en muista koko naista edes nähneeni", Ilona Ofelia sanoo.
 "Mikä Juliaa oikein vaivaa? Tuntuu että se nykyään ihan tarkoituksella koettaa sekoittaa kaikki kuviot", pohtii Regina ja alkaa naputella puhelintaan. Sen paremmin Ilona Ofelia kuin pojatkaan eivät osaa vastata.
  Äkkiä Reginan puhelin soi, ja hän  kiiruhtaa vessaan vastaamaan. Miska kietoo Ilona Ofelian kainaloonsa ja sanoo hiljaisella äänellä: "Justus pyysi kertomaan terveisiä. Sekin miettii että mitä tässä oikein tapahtuu. Käski mun sanoa sulle, että jos tämä tilanne ahdistaa kamalasti tai on muuten kurja olo ja haluat puhua niin sun ei tarvi kuin soittaa sille. Samat sanat muuten omasta puolestani."
 Ilona Ofelia painaa suuren suukon pojan poskelle.
 Regina  ilmaantuu vessasta päättäväinen ilme kasvoillaan.
 "Julia soitti. Anteeksi Ilonaiseni että otin vapauksia, mutta se tulee tänne ja tämä asia selvitetään nyt. Mulla alkaa palamaan hermot nimittäin", hän ilmoittaa. Ilona Ofelia huokaisee.
 "Onkohan se hyvä idea?" kysyy Miska epäillen.
 "Oli tai ei, niin ei tämä näinkään voi jatkua. Jo ihan Ilona Ofelian mielenterveydenkin takia", Regina vastaa.
 "Siinä tapauksessa lienee parasta kutsua Justus myös. Tämä koskee sitäkin", Miska sanoo ja kaivaa samantien puhelimensa esiin ja alkaa naputtelemaan viestiä.
 Nelikko nököttää haudanhiljaisuudessa odottaen kohtaamista. Miska ja Regina istuvat hermostuneen Ilona Ofelian molemmin puolin ja puristavat tämän täriseviä käsiä.
 "Olisko Jonaskin pitänyt pyytää tänne? Se kun tuntuu ottaneen tämän aika henkilökohtaisesti", sanoo Mikael varovasti. Ilona Ofelia ei vastaa, joten Regina tekee pikaisen päätöksen hänen puolestaan ja nyökkää Mikaelille. Tämä siirtyy vessaan soittamaan.
 Painostava hiljaisuus jatkuu, kukaan ei puhu seuraavaan puoleen tuntiin mitään.
 Jonas saapuu ensimmäisenä. Hän näyttää valvoneelta ja muutenkin riutuneelta.
 "Selitä!" hän tokaisee Ilona Ofelialle jo takkia riisuessaan.
 "Mä olen epävirallinen erotuomari ja poistan paikalta jokaisen, joka alkaa käyttäytymään huonosti, että sitä silmällä pitäen", huomauttaa Regina hiljaa.
 "Olin hirveässä humalassa, enkä selvinnyt kotiin, joten Justus keräsi mut matkaansa. Mitään valonarkaa ei tapahtunut, jos sitä skitsoilet. Itse asiassa mitään ei tapahtunut. Julia on tehnyt omia johtopäätöksiään", Ilona Ofelia vastaa. Jonaksen tuikea ilme sulaa, mutta sitten soi ovikello. Vessasta tuleva Miska avaa oven Justukselle. Tämä potkii New Rockinsa jaloistaan ja kiirehtii Ilona Ofelian vierelle. Jonaksen jo lientynyt ilme kiristyy samantien.
 "Siirry kauemmas Ilona Ofeliasta", hän ärähtää matalasti.
 "En. Yhtälailla minä olen tässä osallinen. Sitä paitsi, te olette eronneet", vastaa Justus rauhallisesti.
 Jonaksen metsänvihreät silmät välähtävät ja ilman muuta varoitusta hän syöksyy Justuksen kimppuun. Lyhyempi poika ei ehdi reagoida hyökkäykseen ja saa kovan iskun suupieleensä. Hän ei kuitenkaan iske takaisin, vaan pyrkii ainoastaan torjumaan Jonaksen raivokkaat nyrkit.
 Ilona Ofelia ponnahtaa ylös, kiertää Jonaksen taakse ja kurottaa kiinni tämän rastoihin. Saatuaan tiukan otteen hän nykäisee, eikä irrota otettaan. Jonaksen huomio herpaantuu, jolloin Miska ja Regina pelastavat Justuksen tämän ulottumattomiin. Jonas ravistaa niskassaan roikkuvan Ilona Ofelian irti valtavalla voimalla. Tyttö lennähtää päin pöytää, lyö ohimonsa sen kulmaan ja putoaa lattialle, jääden siihen makaamaan.
 Asunto hiljenee saman tien. Regina tuijottaa kauhistuneena Jonasta, joka tuijottaa vielä kauhistuneempana lattialla velttona makaavaa Ilona Ofeliaa. Rastatukkainen poika polvistuu tytön viereen ja pyyhkii hellästi punaisia kiharoita tämän kasvoilta.
 "Voi kultapienirakas. Anna mulle anteeksi, jos vain mitenkään voit. En ikinä satuttais sua tahallani", hän supattaa kyyneleet silmissään.
 Taas ovikello soi. Miska, joka on jo alistunut hovimestarin osaansa, kiirehtii avaamaan. Viimeinkin Julia saapuu paikalle, Henkka mukanaan.
 "Täällähän on ilo ylimmillään", Julia toteaa katsellen ympärilleen, "mutta mitä Ilona Ofelialle on tapahtunut?"
 Miska kertoo happamana tiivistetyn version. Hän ei ole koskaan liiemmin pitänyt Juliasta, ja viimeisimpien tapahtumien varjossa pitää tästä vielä vähemmän.
 "Jätkätkö ihan tosissaan tappeli tuosta naisesta? Vaikka eivät ole edes ainoita ketä se on pyöritellyt?" hämmästelee Julia ilkeä pilke silmissään.
 "Mitä sä tarkoitat?" kysyy Jonas heti lattianrajasta.
 "Haluan huomauttaa että mua ei ole pyöritellyt kukaan, vaan mut on vedetty tähän draamaan vastoin tahtoani. Josta tuli mieleen... Ole hyvä ja selitä, mitä tarkoitusta se sun kuvatempaus oikein palveli?" kysyy Justus. Hän nousee sängyltä, astahtaa Julian eteen ja tuijottaa tätä vaativasti. Huolimatta hoikasta olemuksestaan hän onnistuu näyttämään uhkaavalta, Julian silmistä huomaa, kuinka tämä alkaa tuntea tervettä pelkoa tekemistensä takia. Silti tyttö kohentaa ryhtiään ja toteaa ylimielisen itsevarmasti: "Mun mielestä ei vain ole oikein että Ilona Ofelia jakaa pitkin kaupunkia, täytyihän sen joskus tulla ilmi. Ja nyt kun mulla oli sopivasti kuvatodiste, niin samahan se oli mun olla se joka asian toi julkisuuteen."
 "Paraskin puhumaan! Ilona Ofelia ja Jonas on eronneet, Justuksen kanssa ei tapahtunut mitään, ja kaikki muu mihin nyt viittaat, on argumenttina invalidia", huomauttaa Regina vaarallisen hiljaa. Julia käännähtää kohti Reginaa silmät leimuten.
 "Ja miksi sinä olet AINA Ilona Ofelian puolella? Mä luulin että olet mun ystävä!" hän kirkuu.
 "Mä en väitä olevani kenenkään puolella. Enkä kyllä tämän jälkeen haluakaan olla sun ystävä, en edes kaveri. Miten sä saatat alkaa tarkoituksellisesti pilaamaan Ilona Ofelian kuvioita, vaikka sun pitäis olla sen ystävä? Ja koska olet nyt niin kovasti totuuden perään, niin kai olet kertonut Henkalle Nikosta ja niistä parista muusta herrasta, joita tapailit vielä uudenvuoden aikaan?" karjaiseen Regina jo itsehillintänsä menettäneenä. Henkka päästää otteensa Julian kädestä ja astuu askeleen kauemmas. Julia purskahtaa itkuun.
 "Miten sä kehtaat?" hän parkaisee Reginalle.
 "Samaa voisin kysyä sulta", toteaa Justus jäisellä äänellä.
 "Minä myös. Mulle riitti. Mä en enää halua sua mun elämään. Hyvästi", tokaisee Henkka Julialle. Muille hän heilauttaa kättään ja poistuu asunnosta.
 "Hei! Ilona Ofelia alkaa heräillä!" huudahtaa Jonas riemastuneena.
 "Jos sua ei ois, niin ei ois tarvinnut siitäkään huolehtia..." mutisee Justus, mutta niin hiljaa ettei Jonas kuule.
 Ilona Ofelia kohdistaa vaaleanvihreän katseensa Juliaan ja toteaa: "Mä komppaan Henkkaa. Poistu mun elämästä. Kokonaan. Kyllä mä olen kuullut mitä täällä on puhuttu. Ala mennä."
 Julia vilkuilee avuttomana ympärillään olijoita, mutta kohtaa vain kylmiä katseita. Regina osoittaa ulko-ovea ja tokaisee: "Tuossa on ovi. Etköhän osaa käyttää sitä. Ilona käski sun mennä, joten mene."
 Julian ryhti lysähtää ja hän ei voi muuta kuin tehdä kuten Regina käskee.
 Justus ojentaa kätensä Ilona Ofelialle ja auttaa tämän varovasti ylös ja sängylle, jättäen Jonaksen pihisemään kiukkuaan sivummalle.
 "Ja mitä suhun tulee, Jonas, niin meidän kai pitäis hieman keskustella sunkin käytöksestä. Haluaisitko selittää, että minkä takia alat riehumaan tuolla tavalla? Mä olen aina pitänyt sua järkevänä ja rauhallisena jätkänä! Mikä suhun on oikein mennyt?" Regina tivaa käännähtäen pitkää basistipoikaa päin. Tämä painaa nolona päänsä.
 "Mä en osaa selittää... Mä en koskaan satuttaisi Ilona Ofeliaa tahallani!" hän sanoo hiljaa.
 "Sulla ei ole enää mitään oikeuksia Ilona Ofelian persoonaan. Sä olet satuttanut tuota tyttöä fyysisesti, joten voit mennä samaa reittiä kuin Julia", Miska sanoo lujalla ja varmalla äänellä, yllättäen sillä kaikki. Ilona Ofelia vilkaisee Miskaa, ja huomaa pojan näyttävän vihaisena Islalta enemmän kuin koskaan.
 Jonas tuijottaa anovasti Ilona Ofeliaa. Tämä katsoo silmää räpäyttämättä takaisin.
 "Rakas, anna anteeksi. Voitko antaa mulle anteeksi?"
 "Luulisin. Mutta en nyt."
 Rastatukkainen poika ei tee elettäkään mihinkään suuntaan. Hänet on lyöty. Viimein Miska nousee, tarttuu bassotaiteilijaa käsivarresta ja saattaa tämän hiljaa ulos asunnosta.